Lehdistötiedotteet
Carlson Wagonlit Travel (CWT) haastavissa olosuhteissakin vakaassa tuloskunnossa 2012 - Erikoispalvelut kasvavat vahvasti |CWT:n liikematkapalvelujen tulos pysyi vakaana vuonna 2012. Samanaikaisesti erikoispalvelut, kuten CWT Meetings & Events Ja CWT Energy Services, kasvoivat merkittävästi | Helmikuu 15, 2012
CWT raportoi sekä liikematkamyynnin että varausmäärien kasvusta ensimmäisen vuosipuoliskon aikana |Carlson Wagonlit Travel (CWT) on raportoinut ensimmäisen vuosipuoliskon tunnuslukunsa. Myynti ylsi 15 miljardiin dollariin eli noin 11,5 miljardiin euroon, mikä edustaa yhden prosentin kasvua verrattuna edelliseen vuoteen. Liikematkavarausten määrä kasvoi myös prosentin verran nousten 32,3 miljoonaan tapahtumaan. | Elokuu 23, 2012
CWT:llä ennätyksellinen tulosvuosi - Liikematkatrendi näyttää ylöspäin | Carlson Wagonlit Travel (CWT), liikematkustuksen globaali markkinajohtaja, julkaisi ennätyksellisen tuloksen vuodelta 2011. | Maaliskuu 1, 2012
Suomalaista matkahallinnon osaamista viedään Pohjoismaihin | CWT Finlandin osaaminen matkahallinnon hankinta-, konsultointi- ja tukiprojektien suunnittelussa ja toteutuksessa saa kansainvälistä tunnustusta, kun Carlson Wagonlit Travel perustaa pohjoismaisen tiiminsä – CWT Solutions Group Nordicin - suomalaisen asiantuntemuksen varaan hyödyntäen samalla globaaleja resursseja ja huipputeknologiaa. | Helmikuu 1, 2012
Mobiilityökalu auttaa säästämään jopa 10-35% matkakustannuksissa | CWT:n yhdessä asiakkaidensa kanssa kehittämä matkustuksen mobiilityökalu, CWT Travel Coach, auttaa matkanvaraajaa ja matkustajaa tekemään oikeita valintoja ja siten säästämään matkakustannuksissa jopa 35%. | Tammikuu 19, 2012
CWT designaa matkat asiakkaiden tarpeiden mukaan | CWT on keskittynyt suunnittelemaan ja toteuttamaan matkoja kaikkialle maailmaan asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti – räätälintyönä. Matkatoimiston rooli on poimia parhaat matkakohteet, hotellit ja ideat maailmalta ja neuvotella asiakkailleen valmiiksi palvelut sekä edulliset hinnat. | Tammikuu, 19, 2012
CWT Finland avasi liikematkustukseen keskittyvän nettisivuston | CWT on tänään avannut puhtaasti liikematkustukseen keskittyvän suomenkielisen nettisivuston www.carlsonwagonlit.fi. Sivustolta löytyvät kaikki liikematkustuksen kannalta olennaisimmat tiedot ja palvelut sekä Suomen markkinoiden keskeiset puheenaiheet että viimeisimmät tuulet maailmalta. | Tammikuu 11, 2012