Finland


 

CWT Kaleva Travel upgreidasi puhelinpalvelunsa - Sujuvaa yhteydenpitoa yli rajojen

Yhteydenpitoa 

 

Monikansallisia yrityksiä palvelevat tiimimme muodostavat entistä tiiviimpiä kokonaisuuksia ja asiakaspalvelu rajojen yli on entistäkin sujuvampaa. Joustavaa kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan usein myös matkahallinnon tukeen ja konsultointiin sekä kehitysprojektien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Monipuolinen puhelinjärjestelmä tulee myös työryhmien avuksi.

 

Uuden puhelinjärjestelmän myötä myös päivystyspalvelumme on nyt kiinteä osa kokonaispalvelua. Aukioloaikojen ulkopuolella soitetut puhelut siirtyvätnyt automaattisesti päivystystiimillemme. Riittääkin, että oman palvelutiimin numero on puhelimessa muistissa – apu löytyy sitä kautta aina, 24/7.

 

Entistä kattavammat palvelutasoraportit

Uuden upgreidatun puhelinpalvelumme avulla voimme tarjota asiakkaillemme myös aiempaa kattavampia puhelinkäyttäytymiseen ja palvelutasoon liittyviä raportteja. Uudistettu pavelutasoraportointimalli valmistuu kevään aikana. Oma yhteyshenkilösi kertoo mielellään lisää.

 

Puhelinnumerot eivät muutu

Kaikki CWT Kaleva Travelin puhelinnumerot säilyivät ennallaan ja palvelutiimien matka-asiantuntijat ovat tuttuun tapaan tavoitettavissa oman palvelutiimin puhelinnumeron kautta.

Traveller

Traveller on CWT Kaleva Travelin neljästi vuodessa ilmestyvä asiakaslehti. Olemme koonneet verkkoon parhaimmat jutut lehdestä.