Finland


 

Nyt upgreidataan hotellityökalut

Hotellityökalut 

 

Maailmassa on satoja tuhansia hotelleja. Suurin osa niistä on itsenäisiä yhden tai muutaman hotellin yrityksiä. Merkittäviin ketjuihin kuuluu ehkä viidennes kaikista hotelleista. Kun toimintakenttä on laaja ja levällään ympäri maailmaa, hotellivarausten ohjaaminen, budjetin pitäminen kurissa ja varausten tekeminen kustannustehokkaasti on monesti suuri haaste matkahallinnolle. Toisaalta hotellien käytön optimoiminen säästää selvää rahaa ja auttaa myös ratkomaan matkustajien turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä.

 

Pohjoismaihin laajentuvasta Hotelzonista CWT Room Select

Tuttu, luotettava Hotelzon on palvellut suomalaista liikematkustajaa jo vuosia kotimaan hotellivarauksissa. Nyt se on käytössä myös CWT:n pohjoismaisilla liikematkustajilla.

 

CWT Room Select -palvelu tullaan myös upgreidaamaan osaksi Masterprofiilia kuluvan vuoden aikana. Esimerkiksi käyttäjän Masterprofiiliin tallentama luottokortti on automaattisesti käytettävissä hotellin garanteeraukseen myös CWT Room Selectissa. Samoin Masterprofiiliin tallennetut hotelliketjujen kanta-asiakaskortit tulevat olemaan automaattisesti tarjolla hotellivarausta tehdessä. Jopa niin, että järjestelmä tarjoaa valitulle hotellille käyvän kortin.

 

Maaliskuun lopussa käyttöön otettu uusi versio toi koko joukon parannuksia. Päivityksessä merkittävimmän muutoksen koki karttanäkymä. Sen avulla varaajat voivat nyt helposti paikallistaa toimipisteitään lähimpänä sijaitsevat hotellit, mikäli ne on tallennettu yrityksen omiin asetuksiin. Toimipisteet on merkitty karttaan punaisella neulalla ja suositushotellit puolestaan erottaa turkoosista neulan väristä.

 

Hotellien palvelut saivat myös omat ikoninsa sekä lista- että karttanäkymään. Jatkossa eri hotellien palveluiden tarkastelu ja vertaaminen keskenään on entistä helpompaa uusien palveluikonien ansiosta. Hotellinäyttö kertoo ikonein käyttäjälle onko hotellissa tarjolla esim. Internet, kuntosali, pysäköintimahdollisuus, ravintola, lentokenttäkuljetukset. Lisäksi ohjelma varoittaa mahdollisissa tuplavaraustilanteissa. Se huomauttaa, mikäli kyseessä on sama matkustaja, sama yritys, sama hotelli ja samat tulo- ja lähtöpäivät. CWT Room Select Onlinen visuaalinen uudistetaan myös toukokuun aikana. Ulkoasun päivitys tulee vastaamaan uusia, raikkaita brändivärejä, joita esitellään jo verkkosivuilla..

 

Huippusuositusta Easy Staystä entistäkin laajempi CWT Value Rates

CWT Kaleva Travel on tarjonnut asiakkailleen Easy Stay -hotelliohjelman Euroopan tärkeimpiin liikematkakeskuksiin. Niistä on valittu tasoltaan ja sijainniltaan liikematkustajalle parhaiten sopivia hotelleja, joihin neuvoteltiin asiakkaillemme erikoishinnat. Ja mikä parasta näihin hintoihin sisällytetään aina myös aamiainen ja Internetin käyttö. Varaukset on voinut tehdä joko online tai oman tiimin kautta.

 

Asiakkaamme ottivat hotelliohjelman nopeasti omakseen. Sen avulla on ollut helppo keskittää ostoja ja valvoa sekä laatua että kustannuksia samalla kun matkustajat nauttivat entistä paremmasta palvelusta.

 

Menestystarina on nyt saanut jatkoa. Easy Stay muuttuu tänä keväänä CWT Value Rates- hotelliohjelmaksi. Mukana on nyt kaikki maanosat, yli 3800 hotellia ja määrä kasvaa jatkuvasti. Näin globaalin markkinajohtajan ostovoima hyödyttää jälleen suoraan CWT Kaleva Travelin asiakkaita, kun koko CWT:n maailman laajuinen hankintaorganisaatio on ottanut asiakseen etsiä ohjelmaan sopivia hotelleja ja neuvotella niihin painoarvollaan parhaat hinnat.

 

Hintoihin sisältyy edelleen sekä aamiainen että Internet. Varaukset voi tehdä, kuten ennenkin, joko online tai oman tiimin kautta. Mukana valikoimassa ovat edelleen tutut, tärkeät Euroopan Easy Stay –kohteet: Amsterdam, Berliini, Brysseli, Düsseldorf, Espoo, Frankfurt, Barcelona, Helsinki Lissabon, Lontoo, Madrid, Milano, Moskova, München,  Oslo, Pariisi, Pietari, Tallinna.

 

CWT Values Rates-hotelleja löytyy jo nyt yli 400 kohteesta ja uusien hotellien kanssa neuvotellaan joka päivä. Tuoreemmasta tarjonnan lisäyksistä voidaan mainita esimerkiksi Abu Dhabi, Atlanta, Birmingham, Dallas, Dublin, Edmonton, Glasgow, Los Angeles, Manchester, Montreal, New York, Peking, Phoenix, Praha, San Jose, Shanghai, Sydney, Vancouver.

 

Nyt myös CWT Room Select-applikaatio

Upgreidaus CWT Room Selectiksi tuo mukanaan myös mobiiliapplikaation, joka on ladattavissa ilmaiseksi älypuhelimiin. Hotelzon Mobile -palvelun avulla voi hakea, varata ja perua hotellivarauksen reaaliajassa yli 140.000 hotellista ympäri maailmaa. Palvelu kattaa yli 180 maata ja 20000 kaupunkia.

 

- Applikaation avulla voi esimerkiksi hakea hotellia oman sijainnin tai maa- ja kaupunkitietojen pohjalta sekä tarkastella varauksiaan ja tarvittaessa perua niitä.

 

- Myös mobiiliisovellus noudattaa yrityksen matkustuspolitiikkaa ja sitä kautta tehdyt varaukset tilastoituvat normaalisti.

 

- Palvelua voi suomen lisäksi käyttää 16 muulla kielellä.

 

- Voit ladata Hotelzon Mobile -sovelluksen tietokoneellesi ja asentaa sen matkapuhelimeesi Bluetoothin tai infrapunayhteyden avulla. Voit hakea tiedoston myös suoraan puhelimesi nettiselaimella.

Traveller

Traveller on CWT Kaleva Travelin neljästi vuodessa ilmestyvä asiakaslehti. Olemme koonneet verkkoon parhaimmat jutut lehdestä.